Voittajat

Grand Prix

Työn nimi
Asiakas
Social media for toddlers
Tekijät
Hannu Ripatti, Janne Passi

Tämän vuoden kilpailutöiden joukossa oli riemastuttavan monta esimerkkiä siitä, että Suomessa kyllä osataan sekä tehdä että ostaa maailmanluokan nettiä. Kyllä, meillä ihan oikeasti osataan jo tehdä kaikki ihan viimeisen päälle ja oikein.

Tämä nimenomainen työ nousi kuitenkin kaikkien muiden töiden yläpuolelle siitä yksinkertaisesta syystä että se muistutti meitä siitä, miten alussa me vielä olemme. Se muistutti meitä siitä lukemattomien tutkimattomien mahdollisuuksien määrästä, niistä töistä joita me oikeasti haluaisimme olla tekemässä tai tilaamassa. Ja mieluiten vielä itsellemme. Voiko tai saako noin edes tehdä muuttuu nopeasti kysymykseksi , perhana, miksi minä en voinut keksinyt sitä?

Se lähestyy aivan uutta kohderyhmää. Se yhdistää netin ja reaalimaailman hienolla tavalla. Se kertoo jotain tulevasta ja 10 miljoonaa ihmistä on nähnyt sen.

Vuoden yritys

Voittaja

Vuoden yritys ilahduttaa raikkailla ideoillaan. Se tavoittaa vaikeatkin kohderyhmät tarkasti, luontevia kanavia pitkin. Tulokset ovat erittäin hyviä ja huolellisesti dokumentoitu.

Paras kuluttajille suunnattu palvelu

Voittaja

Työn nimi
Asiakas
YLE
Tekijät
YLE

Voittajapalvelussa on selkeä näkemys suuremmasta tulevaisuuteen suuntaavasta konseptista. Palvelu mahdollistaa uudenlaiset kokonaisuudet ja sisällöt sekä antaa kuvaa siitä mihin suuntaan digitaaliset palvelut voivat kehittyä tulevaisuudessa. Jo nykyisellään palvelu on raikas ja tarjoaa löytämisen elämyksiä.

Beta Yle näyttää suuntaan miten palveluita Suomessa jatkossa kehitetään. Tuomaristo odottaa ja toivoo että niin YLEllä kuin muillakin medioilla on uskallusta tuoda jatkossakin uudenlaisia digitaalisia konsepteja hiekkalaatikolta myös valtavirtaan!

Kunniamaininta

Työn nimi
Asiakas
Oikotie.fi
Tekijät
Paperjam, Grip Studios, Toinen, Agent Pekka

Tänä vuonna raikkaita ideoita tuntui tässä kategoriassa olevan suhteellisen vähän, tämä oivaltava idea edustaa yhtä harvoista.

Kunniamaininta

Työn nimi
Asiakas
Indiedays
Tekijät
Indiedays, Mediaboost

Palveluiden menestymismahdollisuudet eivät ole kiinni pelkästään käytettävissä olevien resurssien määrästä vaan ennen kaikkea oikeista valinnoista. Tämä palveluidea ei ole välttämättä vallankumouksellisin, mutta tilaisuuden näkeminen, sen ottaminen, varma toteutus sekä selkeäksi bisneskokonaisuudeksi paketoiminen tuovat tälle palvelulle kunniamaininnan.

Kunniamaininta

Työn nimi
Asiakas
Aurinkomatkat
Tekijät
Palmu Inc., Avarko

Tuomaristoa miellytti erityisesti perinteistä sivustouudistusta pidemmälle viety ajattelu. Kokonaisvaltaisen palvelusuunnittelun avulla on helpotettu ostoprosessia merkittävästi. Uudistuksen kokonaisvaltaiset tulokset ovat kunniamaininnan arvoiset.

Paras B2B-palvelu

Voittaja

Työn nimi
Asiakas
Ruukki
Tekijät
atBusiness, Command

Voittajatyössä korostuvat monet B2B-palveluiden suunnitteluun ja toteutukseen liittyvät haasteet. Projektit ovat erittäin suuria, yhteistyötahoja on useita ja organisaation sisäisenkin yhteisymmärryksen saavuttaminen voi olla merkittävä haaste. Tämän haasteellisen toimintakentän keskellä joskus pientenkin erävoittojen saavuttaminen voi vaatia vuosien työtä. Voittajatyö on kuitenkin tehnyt ilmiömäisen suorituksen tuotetietojensa esityksen muuntamisessa parempaan muotoon ja samalla nostanut tietojen luotettavuuden uudelle tasolle. Lisäksi tämä kaikki on tehty tiiviinä projektina ja hyvässä yhteistyössä asiakkaan ja toimittajan välillä. Kaiken taustalla on myös ollut esimerkillinen suunnittelutyö joka on perustunut mitattuihin ja todennettuihin havaintoihin sivuston käytöstä ja käyttäjäryhmistä. Projektin ansiot kruunaa tuloksien tarkka ja monipuolinen esittely web-analytiikkamittareiden avulla tarkasti ja täsmällisesti.

Kunniamaininta

Työn nimi
Asiakas
Stora Enso
Tekijät
Morning Digital Design, Hill & Knowlton

"Romppu pilvessä" -kunniamaininta. Alan perinteiden ja pelillisyyden hyödyntämisessä ainoana sarjassaan Tuotanto kunnioittaa digimedian historiaa ja on selkeästi tekijäyrityksensä näköinen. Videokuvaa ja pelillisyyttä hyödynnetään kiinnostavasti. Olisi todella hienoa nähdä tällaisia tuotantoja pokkaamassa kansainvälisiä multimediapalkintoja laajemminkin. Hienoa, että tällaisia kokonaisuuksia ja "teoksia" tehdään. Alamme tarvitsee perinteet tuntevia, mutta niitä samalla haastavia rohkeita asiakkaita ja niille huipputoteuttajia.

Kunniamaininta

Työn nimi
Asiakas
Elisa
Tekijät
Reaktor, Agent Pekka, Fake Graphics

"Isokin voi olla ketterä" -kunniamaininta. Uutta meininkiä luutuneeseen verkkokauppatekemiseen. Elisa haastaa ja herättelee kotimaista digialaa näkemään uusia mahdollisuuksia verkkokauppojen toteutuksessa. Isokin uudistus on mahdollista tehdä menestyksekkäästi ketteriä menetelmiä käyttäen, kun käyttäjien tarpeet kartoitetaan ja protoillaan riittävästi. Ja mikä parasta: kauppaa tuunataan jatkuvasti. Varsin erimitalliset tuotteet on esitetty rinnakkain luontevasti ja selkeästi. Kauppa on kompakti, ostokokemus miellyttävä, ja oletettavasti kinkkiset taustajärjestelmäintegraatiot on häivytetty taustalle. Numeerisia tavoitteita olisi mielellään nähnyt enemmänkin, mutta mojovat myyntiluvut puhuvat puolestaan. Hienoa, että yrityksille suunnattu verkkokauppa kepittää kirkkaasti lähes kaikki suomalaiset kuluttajaverkkokaupat käyttökokemuksensa sujuvuudessa.

Paras design

Voittaja

Työn nimi
Asiakas
Marimekko
Tekijät
Activeark

Voittaja tuomariston yksimielisellä päätöksellä. Työ, joka täyttää sille asetetut suuret odotukset ja jossa identiteetti ja digitaalisuus kohtaavat onnistuneesti - kuin musta ja valkoinen.

Kunniamaininta

Työn nimi
Asiakas
Ilta-Sanomat
Tekijät
hasan & partners, B-reel

Joukosta erottuva idea. Viimeistelty toteutus. Oikeassa paikassa. Mitä muuta tarvitaan?

Paras sosiaalisen median hyödyntäminen

Voittaja

Työn nimi
Asiakas
Oikotie.fi
Tekijät
Paperjam, Grip Studios, Toinen, Agent Pekka

Voittajatyössä keskityttiin kanavien sijasta oikeasti siihen mistä ihmiset ovat kiinnostuneita ja mitä he haluavat jakaa eteenpäin. Tässä työssä on potentiaalia jatkaa elinkaartaan vielä vuosien ajan.

Kunniamaininta

Työn nimi
Asiakas
Finnair
Tekijät
Miltton, SEK, SEK Point, !noob, Barabra, Dagmar

Kerrankin sosiaalisen median toimenpiteeseen on panostettu ja käytetty riittävästi resursseja. Isolta toimijalta rohkea liike.

Kunniamaininta

Työn nimi
Asiakas
Suomen Syöpäyhdistys
Tekijät
hasan & partners

Hankala kohderyhmä oli onnistuttu aktivoimaan ennennäkemättömällä tavalla. Tulokset olivat murskaavat.

Paras infodesign

Voittaja

Työn nimi
Asiakas
Aurinkomatkat
Tekijät
Palmu Inc., Avarko

Yksinkertaistaminen on taitolaji, ja näin taidokkaasti tehtynä palkitsemisen arvoinen suoritus. Laaja ja monisäikeinen kokonaisuus on puettu suoraviivaisen kevyisiin vaatteisiin, joka korostaa houkuttelevaa sisältöä ja saa mielikuvituksen vauhtiin. Selkeä rakenne ohjailee lämpimin käsin ihmistä eteenpäin ilman sen kummempaa kikkailua ja tämä näkyy myös viivan alla. Kuin pehmeän tuulenvireen, brändin ilmeen ja tuntuman aistii täydellisesti yksinkertaisista elementeistä.

Kunniamaininta

Työn nimi
Asiakas
Hitlantis
Tekijät
Cognitive Maps, Mahtava Development, Professional Audio Company PAC

Tämä palvelu nojaa rohkeasti koko painollaan uniikkiin käyttöliittymämetaforaan. Informaation rakenne luo pohjan tuotteistukselle, jonka ratkaisevin tulikoe tulee olemaan skaalautuvuus. Nyt se kuitenkin tarjoaa maailman luokan erottautuvuutta, markkinointiviestintää jota kukaan ei voi kiistää, sekä tekijöilleen palkinnon rohkeudesta.

Kunniamaininta

Työn nimi
Asiakas
Nordea Rahoitus
Tekijät
Valve, Netwheels, Treasure Beach

Kun yksi kysymys saa palvelun erottumaan kovasta kilpailusta, on se oivaltavan nerokasta. Kun yksi kysymys luo syyn ja olemuksen koko palvelulle, on se ilmiömäisen oikea kysymys. Kun huomaamaton vastaus tuohon kysymykseen onkin ensimmäinen askel kohti ostopäätöstä, on se palvelumuotoilua parhaimmillaan. Paljonko sinä olet valmis maksamaan autostasi kuukaudessa?

Paras kuluttajakampanja

Voittaja

Työn nimi
Asiakas
Suomen Syöpäyhdistys
Tekijät
hasan & partners

Sarjan voittajatyö on joka osaltaan esimerkillinen. Tehtävä on ollut hankala ja kohderyhmä vaikea, niinpä ideakin on tehtävän mittainen. Kyseessä ei ole mikään kampanja-lasautus vaan kokonainen toimintakonsepti, jossa on kytketty eri intressiryhmät toisiinsa luovalla tavalla. Kun vielä toteutuksen taso ja tulokset ovat erinomaisia, kyseessä voi olla uusi suomalainen vientituote. Tuomaristo oli yksimielinen siitä, että hyvällä asialla olemisesta ei tarvinnut antaa lainkaan säälipisteitä. Voitto tuli ansaittua muutenkin.

Kunniamaininta

Työn nimi
Asiakas
Kotipizza
Tekijät
KING, Great Apes, Toinen

Tekijät ovat ilmeisesti päättäneet, että hyvää ideaa ei kannata ujostella, ja paisuttivat sen iloisen röyhkeästi täyteen mittaan läpi medioiden. Esimerkillistä on, että myös kivijalkaketju on saatu mukaan kampanjaan tuotteita myöten. Hyvä meininki, hyvä toteutus, ei oreganoa. Kansa on puhunut.

Kunniamaininta

Työn nimi
Asiakas
Tele Finland
Tekijät
White Sheep Isobar

Yksinkertainen ja koukuttava idea, jolla on erinomaiset kaupalliset tulokset. Brändin kattomainonta voisi hyvin ottaa mallia verkkotoiminnastaan.

Paras B2B-kampanja

Voittaja

Työn nimi
Asiakas
Blue1
Tekijät
Blue1, Virta Mediacommunity, Seed Digital Media, Lovely, Activeark

Luovan idean, strategisen ajattelun, oikean kohdistamisen ja taitavan toteutuksen yhdistäminen on yleensäkin vaikeaa elämässä, ja aivan erityisen vaikeaa se on B2B-kampanjassa. On helpompaa onnistua loistavasti yhdellä osa-alueella kuin tasaisen hyvin kaikessa. Ja vieläkin hankalampaa on yhdistää tasaisen varma suoritus tasaisen varmoihin tuloksiin.

Tämän vuoden voittaja onnistuu ilmoitetuista töistä parhaiten juuri kokonaisuutena. Suoraviivainen idea, selkeät tavoitteet, hyvä kohdistus, konstailematon toteutus ja tuloksia, jotka näkyvät todistettaasti viivan alla.

Paras verkkomainos

Voittaja

Työn nimi
Asiakas
Nelonen Media
Tekijät
ööö, Dagmar, Verkossa Media

Laadukas toteutus joka ottaa hyvin huomioon erityisesti mediaympäristön. Vaikka sama tekninen idea on tehty ennenkin, sopii tämä toteutus asiakkaan brändille erinomaisesti.Tuomariston arvostelussa painottui hyvä idea joka toimii toteutuksen tavoitteisiin nähden mahdollisimman selkeästi. Tätä toteutusta on mietitty ja tehty ajatuksella alusta loppuun asti. Toteutuksen kruunaavat loistavat, pienet yksityiskohdat.

Kunniamaininta

Työn nimi
Asiakas
Veikkaus
Tekijät
Mainostoimisto PHS\, !Noob, !camo, Carat

Asiakaslähtöinen kokonaisuus joka ohjaa hyvin vahvasti myyntiin. Tuo hyvin tutuksi mainostajan useat eri tuotteet. Tämä toteutus sai asiakkaat viettämään mainostajan brändin parissa kadehdittavan pitkiä aikoja.

Tuloksellisin verkkokampanja

Voittaja

Työn nimi
Asiakas
Eckes-Granini Finland
Tekijät
Radikal Advertising, BrandSon Oy, Bloomgroup

Nyt ollaan asian ytimessä. Hyvän kohderyhmäymmärryksen seurauksena kampanjassa nähtiin ilahduttavalla tavalla sekä luovaa että ketjutettua kanava-ajattelua. Erityisesti kohderyhmää puhuttelevien ja aktivoivien verkkotoimenpiteiden avulla saavutetut huikeat myyntitulokset tekivät vaikutuksen tuomaristoon. Erinomainen kokonaisuus siivittikin Marli Juissin kovatasoisen Tuloksellisin verkkokampanja-kategorian voittajaksi!

Kunniamaininta

Työn nimi
Asiakas
Kotipizza
Tekijät
KING, Great Apes, Toinen

Loistava ja oivaltava luova toteutus yhdistettynä rokkaaviin myyntilukuihin. Loistavaa ja rohkeaa ajankohtaisuuden hyödyntämistä. Offline ja online toimivat hyvin yhteen. Mutta netin rooli myynnin moottorina ei niin ratkaiseva kuin voittajatyössä. Väyrysen sanoin "mediapeliä".

Paras viraalikampanja

Voittaja

Työn nimi
Asiakas
Social media for toddlers
Tekijät
Hannu Ripatti, Janne Passi

Voittajatyö ilahdutti oivaltavalla idealla ja järjettömillä tuloksilla. Näennäisen helppouden taakse kätkeytyy paljon ajattelua ja ymmärrystä. Kun kohdalle sattuu, voitto irtoaa kuin leikkien.

Kunniamaininta

Työn nimi
Asiakas
Oikotie.fi
Tekijät
Paperjam, Grip Studios, Toinen, Agent Pekka

Kun asiakkaan liiketoiminta on ymmärretty ja briiffistä kumpuaa oivallus, voi kampanjan sijaan syntyä palvelu.

MTV3:n vuoden parhaat pikselit

Voittaja

Työn nimi
Asiakas
Bayer
Tekijät
JWT Helsinki, Into-Digital

Valinta tehtiin viime vuoden Kuukauden Parhaat Pikselit -voittajakampanjoista. Raadin mielestä helmikuussa 2010 voittanut Berocca-kampanja oli selkeää, toimivaa tuotemainontaa, jossa oli hyödynnetty ajankohtaisuutta ja median mahdollistamaa helppoa päivitettävyyttä.

Vancouverin talviolympialaisten aikaan Maikkarin netin urheilusivuilla näytetty displaykampanja oli uusi keino tukea Beroccan brandistrategiaa. Tavoitteena oli kasvattaa myyntiä terävöittämällä ja elävöittämällä Beroccan tuotelupausta. Kampanja saikin Beroccan myyntikäyrät selkeään nousuun.

Vuoden Parhaat Pikselit -raadissa olivat strateginen suunnittelija Salla Kalkela Dagmar Oy :stä, suunnittelija Iikka Maunumaa Diego Oy :stä ja tuotepäällikkö Emma Halmekoski MTV MEDIAsta.

 





Kalenteri

17.01. Ilmoittautuminen alkaa
07.02. Deadline!
04.03. Finalistit julki
17.03. Gaala Apollossa
31.03. IAB Grand One -seminaari
Astoria-salissa